sunnuntai 11. joulukuuta 2011
Viikonloppu
Perjantaina olin Josefinan luona yötä. Valvottiin, katottiin leffaa ja oltiin koneella. Nukuttiin kymppiin ja muistettii et pitää lähteä taitokortteliin tonttuilemaa.. No mentiin sinne sitten. Tuli hauskuutettua lapsia sinä päivänä ihan kiitettävästi. Kotona kuulin sitten, että joudun koko illan vahtimaan siskoani. nyyh! Koneella 16.30-21.00. Illalla vielä Amazing race. Mun lempparit tippu ): No ei voi mitään. Sunnuntaina eli tänään taas sitten taitokortteliin tonttuilemaan. Ennen sitä kävin Subwayssä syömässä. (piilomainontaa) Hevonen meinasi syödä minut. Huusin sille vaan että PRUUT polle pysähdy >> se ahdisteli!(: Äsken yritin leipoa pipareita. Ei tullu siitäkään mitään kun söin taikinan.. Tällästä
sunnuntai 4. joulukuuta 2011
Joulutapahtuma
Olin tällä viikolla Helluntaiseurakunnan järjestämässä matka ensimmäiseen jouluun tapahtumassa keskiviikon torstain ja perjantain. Sunnuntaina kanssa kolme tuntia. Olin basaarin myyjä ja enkeli. Basaarissa sattui muutamia hauskoja kommelluksia..Lapset niin hirvittävän suloisia "täällä on niin ihanaa ja kaunista". Siinäpä tuo viikko on mennyt. Äiti lähti perjantaina Tallinnaan. Nyt odotan tuliaisia New Yorkerista! Ilmottauduin Cat peoplen tunneille. Huomenna olisi sitten Itsenäisyyspäivän tanssit koulussa. Vaate- ja hiuskriisi! Esiinnytään siellä myös valinnaistanssi ryhmämme kanssa. Tiistaina sitten Itsenäisyyspäivä ja linnanjuhlat Roosan ja Venlan luona. Keskiviikkona taksvärkki..
Tilaa:
Kommentit (Atom)